Sisäharrastus

Talviaikaan siirtyminen on minulle yleensä se viimeinen merkki puutarhapuuhailun loppumisesta: sen jälkeen arki-illat ovat pimeitä. Kaikki pihatyöt siirtyvät viikonloppuun, jos niitä enää jäljellä onkaan. Yleensä tietysti on, koskas ne tekemällä loppuisivat.

Jotenkin Alan Titchmarshin puutarhaohjelmien kertaus lohduttaa marraskuista iltaa: Ainakin jossain multa on lupauksia täynnä, lapiohommat näyttävät hymyilyttävän vaikka hiki tuleekin, suunnittelu on helppoa ja lopputulos kaunis. Tätä katsellessa on ihana odottaa omaa vuoroaan, kunhan kasvukausi taas alkaa.

Syksyistä

Tänä aamuna oli kauden ensimmäinen kuura maassa. Lämpömittari vihjaili vajaasta yhdestä pakkasasteesta. Jokohan pitäisi vähitellen kaivaa vajanperukalta verkot pensaiden suojaksi? Alkavatko herkimmät kasvit kaivata havupeitettä ennen joulukuusisesonkia? Mistäs kaupunkilaispolo muuttuu havuiksi ennen sitä?

Kesän bloggaus jäi vähän vajaaksi, pahoittelen sitä. Talvella ja keväällä pohditut tämän vuoden myllerrykset eivät toteutuneetkaan, kun tontilla riitti muuta tekemistä niin paljon. Suururakka uuden kasvimaan ja perenna-alueen perustamisesta jäikin hamaan tulevaisuuteen, ja jotenkin tämä toistuva puutarhahommien siirtäminen kiireisempien remonttien tieltä alkoi lannistaa. Aikaa puutarhalle ei taaskaan ollut ihan siinä mittakaavassa kuin haluaisin ja pihan keskeneräisyydet alkoivat harmittaa yhä enemmän. No, aina voi vedota ensi vuoteen ja keskittyä kevätsipulien istuttamiseen. Terottaa värikynät talvi-iltojen piirrustushetkiä varten.

Sain muuten siipalta synttärilahjaksi itse tehdyn, olkahihnalla varustetun puutarhalaatikon ja kasan tulppaaninsipuleita, lajinimikkeet ja -kuvaukset oli huolellisesti kirjoitettu paperipusseihin. On se aika kiva.

Neuvottelut leikatun pensasaidan istuttamisestakin ovat edenneet: vihreää valoa ovat saaneet taikinamarja ja ehkä kiiltotuhkapensas. Haaveilemani marjakuusiaita taitaa jäädä unelmiin, mutta olkoot sitten niin. Minäkään en ole diktaattori puutarhassani.

Melko hyvä

Aika hyvät arviot tämä kesäkausi saa: kunhan alkuun päästiin, on ollut lämmintä, vaan ei liian kuumaa. On satanut riittävästi ja kastelusulkeiset on saanut unohtaa muiden kuin ruukutettujen hienohelmojen osalta, mikä on aivan täydellistä.

Kyllä kelpaa.

Miinuspuolella on hirmuinen kirvahyökkäys ukonhattuihin ja jänöjussin puutokseen saakka puputtamat mustajuuret ja tillit. Rikkiksiäkin on nurkissa vähän liikaa, mutta en taida jaksaa antaa asian häiritä. Nautiskellaan vihreydestä.

Ajoitus

Ei sillä, etteikö tämä sadekausi tulisi puutarhan kasvuston kannalta oikein oivalliseen aikaan, hiukanhan nuo jo rupesivat kuivuudesta valittamaankin. En minä lomapäiviäkään sure, onhan sitä tekemistä sisälläkin.

Vaan kun on juuri saanut elämää hienomman kastelukannun, jolle ei sitten hetikohta samantien olekaan käyttöä, SE tässä hiukkasen harmittaa.


Sateenkaltainen vesisuihku on livenäkin oikein sykähdyttävä kokemus.

Kesä

Lämpöaalto saa kukat poksuttelemaan hartaasti pullisteltuja nuppuja. Puutarhapeikko on tyytyväinen sekä lämpöön että kukkasten kauneuteen.

Rasberry Sundae. Tätä olen odottanutkin.

Ruskoliljat valtaavat alaa vuosi vuodelta. Nyt kolmas kesä menossa.

Uudet akileijat tarjosivat vielä yhden yllätyksen, tämmöisen hennon vaaleankeltaisen kaunistuksen.

Sitten taas vähän ikävämpiä yllätyksiä. Yksi tiikerililjoistani kasvatti lehtiään omituisesti kaarelle varrenympärille, ikään kuin lehden toinen reuna olisi kiristänyt ja pakottanut lehdet kiertymään. Aikani ihmeteltyäni ilmiötä kiskoin koko varren sipuleineen ylös, eikä sipulikaan näyttänyt kovin terveeltä. Oli röpelöinen pinnaltaan ja alaosassa oli mädäntyneitä kynsiä. Mikähän kukkaa vaivasi? Oli mikä oli, nyt tuo on lämpökompostissa muhimassa, ressu.

Pupunen sentään!

Ei taida tulla tilliä tänä vuonna. Ensimmäiset salaatitkin on näemmä mutusteltu parempiin suihin. Eikö se nyt riitä, että talvella suojaamatta unohtuneet pensaanpoikaset nyrhitään nysiksi ja ensimmäiset kevätsipulikukkien rohkeat lehdet hävitetään, pitikö se kasvimaakin mennä valloittamaan.

Syyllinen ei vielä ole villikani, meillä riittää reviiririitoja ihan näiden tavallisten rusakoiden kanssa. Tässä tuo kelmi pupeltaa naapurissa, olin itse ehkä 15 metrin päässä eikä minun touhuni kiinnostaneet sitä ollenkaan ennen kuin aloin lähestyä sitä vakain tuumin.


Edellisinä vuosina monivuotiset yrtit kasvoivat lähempänä salaattipenkkiä, ehkä siinä syy miksi tänä vuonna vihreys on kadonnut yön aikana. Samettikukat reunustavat penkkiä kyllä, mutta ne eivät vielä kuki. Taidan painua metsään etsimään tuomenoksia uudeksi harhautustempuksi.

Tammenlehtisalaatti on näemmä maukkaampaa kuin vihreä lehtisalaatti. Hmph.

Tähän mennessä tehtyjen havaintojen mukaan tuolle espoolaiselukalle kelpaa:

• Kaikki ruusut neilikkaruusua lukuunottamatta. Juhannusruusukin.
• Aronia
• Jasmikkeet
• Kiiltotuhkapensas
• Krookukset
• Jotkin tulppaanit. Eivät onneksi läheskään kaikki.
• Perennojen vihreät talviruusukkeet, esim. unikot ja harjaneilikat. Näitä myös kaivetaan esiin lumen alta.

Lumimarja ja pihasyreeni saavat sentään olla rauhassa.

Mitähän vuoden kuluttua, jolloin ne söpömmät lajitoverinsa oletettavasti löytävät meidänkin tontille? Nyt niitä on tavattu n. puolen kilometrin päässä. Taidan opettaa sisäkissamme metsästämään.

Onneksi on ilonaiheitakin. Tämä kaunokainen kukkii vieläkin!


Idänunikko silkkilehtineen.

Ja suviruusukin on sentään hengissä.

Akileijat

Lehtoakileija oli tietenkin ensimmäinen, jonka sain. Jännityksellä odottelin ensimmäistä kukkaa silloin joskus, mikähän väri sieltä putkahtaa? Tietysti se oli sininen.
Valkoinen jaloakileija Crystal Star on ihana ja ihan itse kasvatettu. Suuret valkoiset kukat ja pitkät kannukset.


Valkoisten joukossa oli tämmöinen yllätys: En muista tällaista viininpunaista, kannuksetonta kerrottua akileijaa kylväneeni, mutta noiden valkoisten joukossa tämä nyt asustaa. Kaunis tämäkin, ja sopii mainiosti noiden primadonnien joukkoon.

Tämän japaninakileijan kylvämiseen tarvittiin useampi yritys ennen kuin onnistuin kylmäkäsittelyssä, mutta nyt tuo kukkii ensimmäistä kertaa ihan sievästi. Pieni kaveri tämä on noihin valkoisiin verrattuna, ne kun huitelevat jossain metrin korkeudessa tämän kurkottaessa nippa nappa 30 sentin korkeuteen. Söpöliini.

Tulppaanimuisteloa ja pionien odotusta

Melkein kaikki tulppaanit ovat jo muuttuneet viherkasveiksi, vain Queen of the Night ja muutama tulipunainen parvitulppaani ovat vielä oikeasti kukassa.

Nämä vaaleanpunaiset olivat ihan hauskoja.

Hollannista tuodut kaksiväriset liljatulppaanit kukkivat komeasti ja pitkään. Yksi niistä oli keksinyt muuttaa väriään vuoden aikana. Kas, en tiennyt niiden osaavan tuollaisiakin temppuja.

Minulle narsissin "oikea" muoto on runoilijanarsissin valkoinen, jolla on pieni punainen torventynkä. Tämä yksilö on kaupasta ostettu.

Perintönä saatu isotätini pihalta napattu narsku on sekin valkea, mutta torvi on hieman suurempi ja oranssi. Kaunis ja rakas sekin. Mikähän lienee nimi?

Jahas, ja tässä ihan tavallinen pitkäksi venähtänyt helmililja, mitäs ihmeellistä tässä nyt on? Ei muuta kuin se, että ostin näitä 30 kpl viime syksynä Plantagenista lumikelloina. Arvatkaa harmittaako? En erityisemmin pidä sinisestä.

Sitten vähän tuoreempia kuvia. Harmi kun kamera ei tallenna tuoksua. Istutin tuoksumataraa viime vuonna erään pensaanpoikasen juurelle ja hyvin näyttää viihtyvän, pärjää näköjään maahumalallekin. Onneksi tässä paikassa tämä saakin valloitella aika vapaasti, muuten tuosta voisi äityä riesa.

Kohta pioniaikakin alkaa pihalla. Viime syksynä siirretty tarhapioni Rubra Plena aloittelee ja kiittää siirrostakin tekemällä heti viimevuotista enemmän nuppuja. Ainokainen kukkivan kokoinen kiinanpionikin aikoo tänä vuonna kunnostautua neljällä nupulla viimevuotisen ainokaisen sijaan. Innolla odottelen!

Sadesää, iloinen asia

Tuulta lukuunottamatta Islannissa havaittu säätila näyttää seuranneen minua kotiin. Vaan ei se mitään, sadetta täällä jo vähän kaipailtiinkin. Jää kastelusulkeiset vähemmälle.

Ja ennen kaikkea: nyt on aikaa paneutua suunnitelmiin piirrustuslaudan äärellä. Ihan kivaa!

Matkailu avartaa vol. 2

Huhtikuussa kävin Wienissä ja kadehdin heikäläisten lämmintä alkukesää. Viime viikolla kipaisin Reykjavikissa ja olen iloinen, ettei puutarhani sijaitse siellä. Tuulista oli, herranjestas, sen metsättömän kumpuilun keskellä. Lämpöä vajaat 10 astetta. Kaunista oli, vuoria yhtäällä, meri toisaalla, mutta sääliksi kävi niitä muutamia puita, jotka viimaa uhmaten yrittivät kurottautua muutaman metrin maanpinnan yläpuolelle. Toisaalta, olivathan ne vaivaiskoivuiset leikatut pensasaidat ihan metkan näköisiä.

Ja ei, taaskaan ei ollut kameraa. Talouteen tarvitaan näemmä ehdottomasti yksi räpsytin per nenä.

Pöllämystynyt viikonloppupuutarhuri

Huh. Joskus rakenteelliset päätökset ovat nopeita. Kuten vajan siirto: kesken tunkkaamisen tuli neronleimaus, siirretäänkin möksää metrin sijaan 30. Selkälihakset paukkuen rullattiin torppa tontin toiseen reunaan ja ihmetellään itsekin mitä tuli tehtyä.

Yhtäkkiä täytettävänä on kokonainen avoin nurkkaus tontin lounaiskulmasta. Tilaa vaikka mihin. Vähän naapuruston puiden varjossa, muttei kovin pahasti.

Mitähän tällä tekisi? Näen pienen pation aamuteetä varten, luumupuun, ryöppyäviä perennoja yhtäällä, suuremman hyötykasvipalstan toisaalla, köynnöskaaria, taustana leikattu pensasaita (marjakuusi? Jokin tiheä angervo?). Voi kun osaisin kunnolla tehdä suunnitelmia paperilla. Siinä en kuitenkaan hahmota mittasuhteita oikein, en näe tilankäyttöä kunnolla. Pitää suunnitella luonnossa.

Kasvimaan kylvöt menivät uusiksi, mutta tässä rytinässä saa mennäkin. On tilaa uusille tuulille.

Narsissit aloittivat

Vaikka kevätlämpimistä ei tunnu olevan jäljellä kuin muisto vain, ovat ensimmäiset narsissit sinnikkäinä auenneet joukolla. Kuvassa Cassata. Runoilijanarsissit antavat vielä odottaa itseään, mutta nuput pullistelevat jo.

Ja nyt näkyy, miten käy kun ei syksyllä sipuleita istuttaessaan muista, missä ne edelliset olivatkaan: sekaisin mennään. Tässä ensimmäistä kertaa kukkivat kirjopikarililjat ja Ice Follies:

Kevään ylpeä uutuus on valkoinen verenpisara, joka taimistokasvatuksen innostamana kukkii jo, vaikka pihalla talvehtinut punavalkoinen lajitoverinsa vasta ojentelee rohkeimpia pikkuruisia lehtiään. Olen lähitaimistolla nähnyt tätä valkoista ainakin parina keväänä, mutta hajamielisyyttäni jättänyt purnukan ostamatta heti saman tien ja kun olen parin päivän päästä vihdoin päätöksen kypsyttyä etsinyt taimia, ovat ne tietenkin jo loppuneet. Nyt osasin olla nopea ja sain tämän kaunottaren patiopenkkiin.


Alppikärhöni on kokenut talvella kovia. Totesin surukseni, että viime vuonna kunnon kasvupyrähdys meni vallan hukkaan, sillä versot olivat talvella katkenneet aika alhaalta, vain pari alimmaista oksanhankaa versovat vihreinä loppujen oksien roikkuessa risuina omenapuun oksilla. Surkea juttu! Syynä ovat joko pihapiirin hävyttömät pitkäkorvat, tai talven tuiskeet yhdistettynä riittämättömään tukeen. Pitää miettiä parempaa ratkaisua tälle raukalle, jos se vielä tästä toipuu ja jaksaa kasvaa uudelleen pituutta.

Aurinkokuvia

Tämä valkea revohka valkeita scilloja on nyt kauneimmillaan.

Kevään ensimmäinen uutuus: tämmöisiä pieniä valkeita tulppaaneja. Lisään nimen myöhemmin, lappu on vielä vajassa eikä tässä käsillä. Lisäys: Tulipa Turkestanica.

Naapurista hivuttautuneet. Vuosi sitten näitä kukki yksi. Tästä se leviäminen alkaa :)

Raparperi aukoo jo siipiään.

Syksyllä varjopaikasta siirtämäni Rubra Plena näyttää onneksi virkeältä. Tuleekohan kukkiakin?

Nämä pullistelevat pinkeinä.

Ensimmäinen napsahti eilen auki. Tervetuloa!

Ilmastokateutta ja taimitulva

Kasvu on käynnistynyt toden teolla. Skillat ja valkovuokot kukkivat jo, kohta narsissitkin. Kylmälle kuistille kuivaan, hiekkaisaan multaan nukkumaan laitetut liljasipulit nostavat malttamattomina neniään (tulee kiirus sen uuden perennapenkin kääntämisessä), ensimmäiset persiljat ja rucolat on kylvetty, maa-artisokat nostettu ylös. Kompostin levittämistä hidastaa vain se, että mokoma on kasan sisältä vielä jäässä. Ilmat olivat kylmiä niin pitkään, ettei mustan kullan sisus ole vielä ehtinyt sulaa.

Käväisin työmatkalla Wienissä, ja vaikka kokemusten perusteella osasin odottaakin viiltävää ilmastokateuden puuskaa, oli se vain haikeaa palata sieltä vihreyden keskeltä ruskeaan, lehdettömään kotipihaan. Ei kuki wisteriat, ei syreenit, ei puuvartiset pionit täällä. Onneksi pakkaset olivat sentään älynneet häipyä reissuni aikana ja aurinko paistoi ihanan lämpimästi.

Harmi ettei kamera ollut mukana, olisin mielelläni ottanut kuvia Schönbrunnin puutarhassa häärivistä vihertyöläisistä, 5-metrisen pensasaidan leikkaustelineistä, siitä ihanasti kukkivasta wisteria-kujanteesta tai niistä kerrassaan tyrmistyttävän kauniista puupionipensaista. Niissä peijakkaissa ei yhdessäkään ollut nimilappua. Siellä ne komeilevat, Hoffburgin linnan takana olevassa puistossa, jos kellään onnekkaalla sattuu asiaa niille kulmille tässä lähiaikoina. Oli siellä komea kivikkokasvipenkkikin.

Mutta mikähän ongelma ihmisparkaa tarkkaan ottaen vaivaa, jos hoivattavana on 27 purkkia keijunmekkoja? Olen tuputtanut purkkeja sukulaisille ja muille ohikulkijoille, hyvälläkin menestyksellä, mutta noin monta niitä vielä on jäljellä. Mihin näiden kanssa oikein joutuu? Itävät peijakkaat niin hankalan hitaasti, kuolla kupsahtavat taimipoltteeseen tai mihin lie aurikopilkkuihin, ettei vaivan jälkeen hengissä selvinneitä hyväkkäitä oikein listiäkään raaski. Ripottelen noita toki oman osuuteni pihalle ilmojen lämmettyä kunnolla, mutta pitänee kai selvitellä erinäisten palstojen taimenvaihtosysteemejä. Nämä ansaitsevat hyvän kodin ensi kesäksi.

Aika kivaa. Hyvästit vain pakkasille, älkää tulko takaisin ennen syvää syksyä.

Ja tuleehan se

Vauhtiin päästyään kevät näyttää tulevan humahtaen pihaan. Lumikasat häviävät silmissä, eilisen jälkeenkin lumiraja on siirtynyt paljon ja routakin antaa periksi nopeampaa kuin uskoisi. On toivoa. Etenkin kun pihalta löytyi se kevään ensimmäinen kukka, lumikello, mikäs muu:

Kirjoukonhattu on uskaltautunut näyttämään ensimmäisiä neniään.

Rusakot ovat joka vuosi popsineet minulta ensimmäiset krookukset talttahampaiden taakse. Yritän tänä vuonna vähän tomerammin taistella vastaan. Eihän kanaverkko mikään kaunistus pihalla ole, mutta toivottavasti kaivattua väriloistoa pääsee ihailemaan näin edes verkon takaa. Keltaisia ja valkeita nuppuja näkyy jo (ei tosin kuvassa).

Hellyttävät (vielä...) nokkosetkin aloittavat.

Tulppaaneja ja narsisseja vauhdissa. Roudasta viis, täältä tullaan!

Saa tulla

Viime vuonna otettuja kuvia, päiväykset 11.3. ja 1.4.:

Eipä ole näitä kavereita toistaiseksi tänä vuonna näkynyt. Kohta niiden vuoro kyllä tulee.

Talven meikäläisittäin suuret lumikinokset sulavat hurjaa vauhtia, tuhka on levitetty, hiekkateillä rakennetaan puroja. Krookukset näyttävät neniään jo niillä lämpimimmillä paljailla lämpäreillä, pupuverkot suojinaan.

Nyt saisi kevät vihdoin tulla ihan oikeasti.

Pionitoiveita

Pionihaaveita. Onhan noita. Paeonia lactiflora. Vanhoja tuttuja, joita minulla ei vielä ole ja muutamia muita viehätyksiä.

Duchesse de Nemour

Pillow Talk
Sarah Berhard. Vanha kunnon suuruus.
Athena
Do Tell
Claire de Lune. Näin tämän kukkivan Viikin Gardeniassa ja oih, se oli suuri ja ihana!
Jan van Leeuwe
Lady Alexander Duff
Sitten olisi vielä Tourangelle (kyllä, inspiraatio tuli Peltosen & Koivun pionikirjasta), Gay Paree, Shirley Temple, Kuolanpioni tai Kesähamonen...

Kuvat: http://www.paeoneksperten.dk/

Ollapa oikea pioninistutusaika.

Puutarhakuntoon kesäksi?

Sulan maan suunnitelmia:

• Kahden suuren penkin kaivuu ylös, juurimattojen laitto ja uusi istutus.
• Mansikkamuovien vaihto (mitähän kurjuutta möivät mansikkamuovina viimeksi, kauniisti tuo happani auringonvalossa!).
• Uuden pionipenkin perustus.
• Pensasaidan perustus.

Tulee lapiolle töitä ja käsiin känsiä. Pitäisiköhän selkäänsä säästääkseen aloittaa jumpat jo nyt? Konttoristia huimaa...

Elämä alkaa taas

Valoa alkaa taas riittää työpäivien ulkopuolellekin. Ihanaa! Täällä pääkaupunkiseudulla ollaan kerrankin saatu nauttia ihan oikeasta talvestakin, lumipeitteineen ja pakkasineen. Oikein hauskaa, vaikken mikään talvifani olekaan. Myöntää täytyy että vitivalkea, kengän alla narskuva pakkaslumi vie mennen tullen voiton siitä iänikuisesta harmaanmustasta loskasta. Toivottavasti kolmevuotiaat, itse siemenistä kasvattamani laventeli ja salvia kestävät nämä pakkaset, vaikka tavanomainen jouluhavupeite jäikin tänä vuonna ohuemmaksi kuin muina talvina. Mutta jos kato käy, en siitä lannistu, on uusien yritysten aika.

Olisikin jo aika idättää keijunmekot. Tästä se lähtee, uuden kasvun aika.