Kaikesta huolimatta, hyvää joulua

Täällä valosaasteen keskellä en ole vielä tullut ripustaneeksi pihalle yhtäkään valoa, vaikka muutama vaatimaton tuiju on tarkoitus sinne laittaa. Iloitsen kuitenkin markkinoilta löytyneistä sepän takomista lyhdynkannattajista, myrskylyhdyt saadaan käyttöön.

Kunpa valoisampi aika tulisi pian.

Kaamos

Kannatan lämpimästi kellonaikojen pysyvää siirtoa kesäaikaan.

Nämä tunnin siirrot sinne tai tänne puolivuosittain eivät ole minulle erityisen hankalia, vaikka keväällä kitisenkin varastetusta yöunesta: reissaanhan minä sujuvasti eurooppaan työn takia muutamia kertoja vuodessa, eikä se nyt koskaan mitenkään ylivoimaista ole ollut, vaikka iltaisin haukotus tuleekin kollegoja aikaisemmin. Saanpahan kerrankin nauttia aamu-unista kunnolla tai näytellä aamuvirkkua. Talviaikaan siirtyessä ylimääräistä tuntia ei oikein havaitsekaan: iltavirkkujen tapaan oma luontainen vuorokauteni taitaa olla normaalistikin pidempi kuin 24h.

Syy mielipiteeseeni on valon määrässä. Lokakuun lopussa tuntuu kuin päälle jysäytettäisiin pimennysverhot. Ilta-aurinko ja illan valoisat tunnit peruutetaan, tästä eteenpäin valoa voi nähdä vain viikonloppuisin ja arkena työhuoneen ikkunasta. Muutoin vaelletaan säkissä aamusta iltaan. Ja se tuntuu hirvittävältä. Oman pihan myötä ulkoilman merkitys on korostunut ja nyt kun pihalla ei pimeyden takia halua tai voi enää puuhastella, vaikuttaa pimeys entistäkin vahvemmin mielialoihini. Tätä ei suklaakaan paranna, vaikka joulun tryffelikausi hiukkasen lohduttaakin. Märkä, sateisen kolakka, musta ja mutainen etelän talvisää on piinaa. Herättäkää minut maaliskuussa, kun päivä alkaa taas olla inhimillisen pituinen.

Haravoimatta vielä

Kasvukausi alkaa olla pulkassa. Talvivalkosipulit on istutettu, kyssäkaalit kannettu kellariin, daaliat ja gladiolukset nostettu. Maa-artisokkia en ole vielä kurkistellut, käsi kyllä hamuaa jo kuokkaa jolla katsoa onko niitä mukuloita vielä. Mokoma ei ehtinyt kunnolla kukkia, oli kai niin kylmä kesä, mutta kai tuo nyt sentään maan alla on saanut jotain aikaiseksi?

Kasvimaan ikävin yllätys oli, kun syy lipstikan ja mustajuurien heikkoon vointiin selvisi: Syreeninperhana oli sittenkin saanut ujutettua juuriaan penkkiin, estely-yrityksistä huolimatta. Juuririhmasto on niin tiivistä etteivät muut kasviparat kerta kaikkiaan mahdu kasvattamaan omia vaatimattomampia lonkeroitaan. Tämä tietää sitten suurta lapiointiurakkaa keväällä: juurimatto pitää uusia entistä ehompana. Huh! Tulee hiki jo ajatuksestakin.

Muuten syksy on ollut kaunis ja ulkoilma taivaallisen houkutteleva. Harmi kun hienot ilmat sujuivat jälleen kerran neljän seinän sisällä työkaluja heilutellen, mutta ei voi mitään, itsepähän priorisoinnin olen tehnyt: remontti ensin. On sitten tulevina vuosina mukavampi heilutella varpaitaan pihalla.

Ensi vuonna sitten

Vajassa olisi muutama pussillinen tulppaaneita odottamassa istutusta. Narskujakin mielisin pihalle lisää, istutuspuikko pyörii malttamattomana kädessä sateettomina tuokioina.

En vain millään muista missä kohtaa penkeissä on kevätsipuleiden mentäviä aukkoja. Mihin minä viime vuonna istuttelinkaan niitä edellisen kevään riemuja? Mihin parvitulppaanit mahtuisivat kauneimmin?

Ollappa yleiskuva koko kukkivasta penkistä. Ensi keväänä olen taas yhtä asiaa viisaampi.

Syyskukkia

Pihasta puuttuu loppusyksystä kukkivat perennat oikeastaan kokonaan. Kun elokuunasteri lopettaa, on piha vain hiipuvaa kasvustoa täynnä. Ainoastaan kesäkukat jaksavat vielä viimeisillään pitää pintansa. Asialle on hiljalleen tarkoitus tehdä jotain. Paha vain ettei tämänhetkinen pioni-innostus tue tätä tavoitetta...

Tänä kesänä olen kylvänyt kesäkukkia aiempaa enemmän. Epäonnistumisia sattui tietysti, köynnöskrassit esimerkiksi olivatkin pensaskrasseja, samettikukat eivät millään meinanneet kasvaa senttiä pidemmiksi, tuliunikoiden koulinta unohtui ja sen sellaista, mutta voittojakin tuli. Ihaninta näissä on kukinnan runsaus, kukkasia vain riittää ja riittää kunhan alkuun päästään. Keijunmekon siemenistä vain yksi ainoa iti, mutta latvomalla sain kaksi tainta ulos kuistin kulmaan kiipimään. Ja kun kukinta viimein alkoi, ei siitä ole tullut loppua ollenkaan! Koko 1,5 metrinen kasvusto on ollut kukkia täynnä heinäkuusta saakka. Näitä lisää ensi vuonna!

Auringonkukat olivat tänä vuonna puolimetrisiä pätkiä. Komeita silti!

Kartanoelämää?

Kesän kuvasaldo kamerassa jäi todella vähäiseksi. Nämä kuvat tallentuivat elokuisella vierailulla Espoonkartanossa. Ikään kuin jotain puuttuisi?

Miltähän paikka on näyttänyt kukoistaessaan?

Puutarhointi etenee, vaikka etanavauhtia

Meillä piti olla ihan reilu remonttitauko edellisen projektin jälkeen, mutta nyt kun on taas täysi hönkä päällä ja talossa kompastuu sorkkarautoihin ja erinäisiin sähkörakkineisiin, tuntuu kuin mitään lepoaikaa ei olisi koskaan ollutkaan. Puoli vuottako se oli? Ja siinä välissä rentouduttiin sitten seinien maalaamisen ja parvekeremontoinnin merkeissä. Ihan vähän vaan?

Pihalla kuopsuttelin kun muilta hommilta ehdin. Pihakiveysten laitto oli yksi kesän isoista projekteista, ja sadesäiden takia homma venyi aikas pitkään ennen kuin viimeinen kivi solahti paikalleen. Kaivinkonepuuhastelujen jälkeen rojektin piti olla minun heiniäni, mutta eihän ne suuret kivet ihan vain minun voimillani liikkuneet, kyllä siinä puoliskoakin tarvittiin. Nyt pitäisi vielä ympäristökin hiljalleen maisemoida, mutta nurmikonsiementen piilottaminen on jäänyt meluisampien hommien jalkoihin.

Mitä sitten tehtiin? Talon pohjoispuolella oli surkea varjopläntti, josta ei tullutkaan toivomaamme kukkaketoa. Jotain tuolle piti tehdä. Alue toimii lumenkasauspaikkana talvisin, joten se toi suunnitteluun omat rajoituksensa.

Lisäksi päätimme siirtää etupihaan tulevan polun toiseen paikkaan. Aikaisemmin etuovelle vähän luikahdettiin nurkan takaa, halusimme tuloreitin paitsi rauhallisemmaksi myös suojaisammaksi.

Keväällä pohjoisen puoli kaivettiin sadevesi- ja salaojaputkien takia auki muutenkin, joten siitä oli passeli jatkaa kiveyksen naputtelulla. Yllä tilanne huhtikuussa ennen tapahtumien alkua, alla tilanne tänään. Sateen ja remonttihässäkän takia kuvat eivät aivan edustavimmasta päästä, eivätkä kuvakulmatkaan ole aivan samat. Mutta idea käynee selväksi.

Talvisin tähän luodaan lumet, muina aikoina tuota voinee käyttää varaparkkiksena. Piha kaipaa vielä pintahiekkakuormaa ja sen levitystä, mutta muuten tuo lienee valmis. Kunhan lumimarjapensaat, jasmikkeet, aroniapensas ja kiiltotuhkapensas kasvavat, tuovat ne kaivattua suojaa pihaan. Pensaiden alle tuli rentoakankaalia, taponlehteä ja pikkutalviota. Toivottavasti nuo pärjäävät pihan rikkiksille.

Yllä polku pihaan. En raaskinut ottaa kuvaa samasta kulmasta kuin huhtikuussa otetussa kuva, koska piha toimii ulkoverstaana tällä hetkellä. Eipä tuo lautakuormakaan kuvaa kaunista...

Paljas alue menee varmaankin aluksi nurmeksi, mutta toiveissani on, että kuvassa käytävän oikealla puolella oleva osa täyttyisi muista istutuksista. Pensaita, jotain ikivihrerää, kivan rehevää aluskasvillisuutta. Yksivuotisia kukkia pensaiden ympärille ennen kuin ne kasvavat suuremmiksi ja peittävät tilan alleen. Jotain sen tapaista.

Kunhan taas jaksan paneutua asiaan ja energia riittää taas lapiohommiin maanvaihtoineen kaikkineen. Elämä ja nämä jatkuvat sateet haittaavat puutarhointia pahasti.

Kesäheinä

Juuri nyt kasvimaalla kasvaa kaikki niin nopeasti ettei perässä pysy. Rivien välit pursuilevat rikkaa, ensimmäiset salaatit kukkivat, herneet ylittävät tukikeppinsä. Suurin kuoputteluinto on laantunut ja sen huomaa. Mieluummin sitä istuisi ihailemassa juuri nyt kukkivia kaunokaisia, samalla jotain siemaillen. Silittäisi kissaa ja kehräisi vain.

Viis istutusta odottavista valamonruusuista, viis viimeisestä kiveysneliöstä, viis raivaamista odottavasta polusta. Vaikka loma meni jo, kroppani ja mieleni jäi vielä venyttelemään laiskasti verannan viereen.

Vai liukeniko se suurin puuhankipinä sateeseen?

Kuva ensimmäistä kertaa kukkivasta pionivauvasta on toisaalla. Koska kuva pitää kuitenkin olla, otetaan nyt sitten sellainen joka ei aiheeseen liity mitenkään muuten kuin vaikka sitten sen sateen kautta. Satoi sitä muuallakin.

Kaunein tulppaani ikinä

Ohhoh. Sipulit olivat mielestäni kalliita, istuttaessa vähän homeessakin (saattoi olla oma moka säilytyksessä), ja tuntuivat kasvavan huonosti. Viidestä sipulista yhdestä tuli normaalin kokoinen, muista pienempiä. Mutta kaiken annan anteeksi tämän ihanan vaniljaisen värin ja kauniin liljamaisen kukan takia. Aivan ihana! Toivottavasti sipulit jäävät henkiin ja asettuvat penkkiini asumaan lopullisesti.
Tulipa Elegans Alba, olkaapa hyvät:

Muutenkin pidän liljakukkaisista tulppaaneista pyöreitä enemmän. Tässä mustani, Queen of the Night, pyöreätä mallia. Hauska väri, tuommoinen kiiltävä syvä tumma purppura, mutta kukan muoto ei sytytä. Etenkään kun nämä kasvattivat sellaiset metriset hoijakkeet varsikseen, kuin eivät olisi koskaan aurinkoa nähneetkään.

Muita ilonaiheita puutarhassa juuri nyt ovat saksankurjenmiekat, jotka innostuivat kukkimaan tänä vuonna oikein kunnolla. Olin ne kaiketi istuttanut liian syvälle, kun aikaisempina vuosina kukkia on tullut melko vähän. Syksyllä nostin juurakot ylös ja istutin ne ihan pintaan ja voilá, palkinnoksi sain kunnon kukoistuksen. (Kuvan väriä moitin: syvä violetinsininen sävy ei toistu oikein. Tämä kismittää erityisesti siksi, että tavallinen sininen väri ei kuulu suosikkeihini sitten ollenkaan.)

Daalioihin minun ei pitänyt koskaan sortua, semmoisia vaivalloisia säilytettäviä, on kaiveltava ja paapottava ja esikasvatettava ja kaikkee, mutta kuinkas sitten kävikään kun silmiin osui kaupassa tällainen yksinkertainen malli. Retkahdin heti. Ei kohta muuta puutu kuin sorrun hankkimaan pihalle vielä jaloruusuja ja suurikukkaisia kärhöjä tai jotain muuta suureellisen vaivalloista.

Kevään kastelusulkeisten keskellä muistui elävästi mieleen parin vuoden takainen rutikuiva kesä. Nyt kasteltavaa on enemmän, on pensasvauvoja ja nurmikkokylvöksiä, kasvimaakin kasvanut, kukkapenkkejä on pari lisää. Pumppukaivoa vatkatessani alkaa vesiautomaatin virittäminen kelaletkuineen tuntua pikkuhiljaa hyvältäkin idealta. Onneksi kaivossa vielä riittää vettä eikä tarvitse maksulliseen kasteluveteen alistua.

Kevätkukinta talteen

Kiirettä pitää, en ehdi tonkia ja hämmästellä puutarhassani laisinkaan niin paljon kuin haluaisin. Viikonloput on ohjelmoitu tai vietetään muualla, työmatkat vievät kauas. Ehdin eilisiltana sen verran pyörähtää pihalla kameran kanssa, että sain jokusen kuvan talteen. Muistan sitten joskus näidenkin kukkineen.

Alppikärhöni 'Ruby' kukki ensimmäisen kerran! Neljä kukkaa, kaksi puun kummallakin puolella. Pitäisi kehittää jokin kiipeilytuki tälle, puunrungosta kasviparka ei oikein tahdo saada otetta.
Vähän esimakua omenapuun valkeasta tulevaisuudesta. Kunhan vain lämpenisi, niin tämä pääsisi kukoistamaan.

Viimeiset narsissit kukkivat vielä. Tämä tässä on ollut pihan sitkein, kukkinut ainakin pari viikkoa, väri tosin on jo haalistunut. Kumpi se nyt oli, Pink Bride vai Pink Pride?


Ovatko nämä niitä runoilijanarsisseja? Vai jotain muita? En kuollaksenikaan muista mistä nämä ostin saati sitten mitä pussin kyljessä luki, eikä lappua löytynyt vajastakaan. Mikäs siinä, nättejä ovat nämäkin, uhkaavat vain hukkua kovaa kyytiä kasvavan ritarinkannuksen alle.
Nämä tulppaanit ne taisivat viedä minulta viime syksynä innon ottaa lajikkeiden nimistä selvää, se kun oli niinkin proosallinen kuin 'S-bonus'. Komean kokoinen, ihan nätti kukka ja kiva väri, mutta enpä kehuis nimeä markkinoilla. Vierellä pitäisi olla Queen of the Night, saapa nähdä minkä värisenä aukeaa.

Pionivauvakin kasvoi korkeutta kilpaa tulppaanien kanssa. Pitänee tukea raassu äkkiä ennen kuin kellahtaa nurin. Ehtisinpä vain!

Kasvimaa on kasvanut viime vuotisesta. Viimeistely on vielä kesken, mutta sainpa sittenkin käännettyä ja kylvettyä sen melkein ajoissa. Yrtit ovat jo vauhdissa, rucola on itänyt mutta muuten on yksivuotisten puolella vielä aika hiljaista. Mitähän sieltä nousee?

Mansikkamaa tuli tehtyä oikeastaan vahingossa. Viime syksynä taimiston myydessä viimeisiään huimilla alennuksilla törmäsin tuokkoseen Senga senganan taimia. Olin kauan surrut sitä, ettei sengaa, tuota Mummilta tuttua maailman makeinta mansikkalajia, tahtonut toreilta ja turuilta löytää mistään. Siinä ne sitten nököttivät, kymmenen pientä tainta vastustamattoman halvalla ja kotiinhan ne piti tuoda. Saisi ihan ikiomia marjoja. Sitten vasta mietittiin mihin ne istutettaisiin ja millainen penkki niille perustettaisiin. Nyt katsotaan tuleeko pienokaisista marjoja ensinkään ja jääkö niitä kaupunkirastailta ihmisille laisinkaan.

Raparperikin on jo piirakkakokoa. Herttinen! Missä välissä se ehti noin suureksi venähtää? Ja kuka viimeinkin joutaisi jossain välissä leikkaamaan ruohon

Nämä pikkuiset nuokkuvat tulppaanit ovat aika hauskoja. Niiden nimi alkoi A-kirjaimella, mutten nyt muista oliko se assyria vai akaasia vai mikä. Ne nimet kun eivät jää mieleeni niin hyvin kuin niiden ulkonäkö.

Huoh. Niin paljon kaikkea kivaa odottamassa puutarhassa. Kun vain ehtisi rakentaa pohjoisen pihan valmiiksi jossakin välissä. Multakasat ja ruohontuppaat muistuttavat tekemättömistä töistä. Vaan taas on lennettävä, yritän ehtiä lapion varteen sitten myöhemmin.

Satokausi alkoi

Brr. Tätä minä keväässä vihaan: tätä ihon alle menevää koleutta, joka on niin täydellisesti ristiriidassa valon kanssa. Luonto huijaa.

Nipin napin ollaan pysytty plussan puolella öisin toistaiseksi. Viime yönä peittelin kyllä ryytimaan herkimmät liinalla, sen verran kirkkaalta ja kylmältä taivas näytti illalla. Olisi siitä surua tullut, jos laventeli, salvia ja se aito rakuuna olisivat palelluttaneet kauniit alkunsa.

Omenapuut aloittelevat kukintaa, runsaana tällä kertaaa. Viime vuosi jäi välistä edellisen kuivan kesän takia, nyt tilanne näyttää normalisoituneen. Tervetuloa takaisin, valkea kukoistus! Mutta mistä hedelmät, jos pölyttäjätkin värjöttelevät kylmää piilossa?

Niin se satokausi. Voi sitä iloa, kun voi ruokaa kokatessaan kipaista pihalle ja poimia tuoreet yrtit mauksi mukaan. Eilinen lipstikalla ryyditetty arkinen jauhisnuudelikeitto oli taivaallista.

Rucola on jo itänyt. Tästä se lähtee.

Ja sitten ne yhtäkkiä kukkivat

Myllistystä ja multakasoja, siivilöintiä, lapiointia, maan kääntämistä, mustaa räkää ja hikipisaroita. Pohjoisen puolella ei tällä hetkellä ole mitään kaunista. Onneksi tontin muilla reunamilla on hauskemman näköistä.


Hämmästyy sitä vähemmästäkin. Istutin nämä narsissit kolme vuotta sitten ja taisin toisena vuonna saada yhden kukan. Nyt sitten niitä on yllättäen tulossa viisi. Oikein kauniita kyllä, nämä Cassatat. Onneksi oli lappu tallella mistä tarkistaa nimi.

Samaan aikaan istutetut Ice Follies-narskut ovat kiltisti kukkineen kunnolla joka kevät.

Iloitsen myös vihdoin valkoisista Scilloista, tässä Kevätvuohenjuuren ja Saksankurjenmiekan vierellä.

Mutta mikä tulppaania vaivaa? Useammankin tulppaanin lehdet ovat tänä keväänä samalla tavoin kähärällä. Näistä lienee puhti muutenkin loppu, yleensä nämä Stockholmit ovat olleet mahtavia ja suuria.

Hellyttävän pieni Bellis oli iloinen näky. En arvannut noiden aivan näin varhain kukkivan, odottelin punaisia pilkkuja pientareille vasta kesemmällä. Nyt tämä pikkuinen kukkii vielä talvehtimispaikassaan, en ole saanut sitä vielä siirrettyä lopulliseen kotiinsa.

Oppia ikä kaikki

Opetus:
Kun pihaan on tilattu kaivuri, minkä kokoinen tahansa, eikä itse pääse operaatiota vahtimaan, siirretään myllerryskohteiden viereltä 5 m säteellä olevat kasvit turvaan, vaikka niiden alueen tulisi jäädä koskemattomiksi.

Nyt on pihan uumenissa sadevesiputkia ja salaojanpätkiä, on perustettu kivisilmä ja parkkipaikka, kaikki oikein näppärästi ja sujuvasti. Työmatkalta palannut puutarhurintekele sai kuitenkin heittää kevyet mullat viidelle pikkutalviolle, neljälle taponlehdelle ja päivänkakkarapläntille. Kaukasianmaksaruoho, metsäalppikello, karpaattikello ja kivikkokilkka ovat rajatapauksia, myöhempiin tappioihin varaudutaan.

Tyhjän tilan paluu. Istutussuunnitelmat ovat puolivalmiita. Onneksi taimitarhat ovat jo palanneet talviunilta.

Satunnaisia periaatteita

Kevät etenee: Valkovuokot kukkivat.

***

Kun sain tämän pihan ja kipinän tehdä sillä jotakin muistan pohtineeni pitkäänkin erilaisia näkemyksiä joiden pohjalta pihaani muokkailen. Talo on (ainakin) 90-vuotias ja vaikka pihan iästä on lohkomisen jälkeen muistona vain kaksi vanhaa omenapuuta, oli selvää etten uudenkarheaa tästä ala väkertämään vaan ennemminkin pyrkisin sellaiseen mökkimäiseen kodikkaaseen kulahtaneisuuteen, missä ruohikko kilpailee etupihan hiekan kanssa jättäen vain kulutetut alueet paljaiksi, missä perennat ovat vanhoja tuttuja, eikä tontille istuteta tuijan tuijaa.

Sitten alkoi kasvihaalinta, ja puritaanisimmat luonnonpuutarha-ajatukset haalistuivat keräilyerien ja kasvilahjoitusten ja heräteostosten sekamelskaan. Olen viskellyt nurmikolle apulantaa ja tunnustan kasvattavani jalostettua akileijaa perennapenkkiin. Liian suuritöisesti huollettavia kasveja ei minulle pitänyt tulla, mutta pakkohan saadut gladiolukset oli istuttaa. Ja nostaa aikanaan ylös ja talvettaa ja istuttaa uudelleen.

Jotain on kuitenkin jäänyt selkäytimeen. Ei esimerkiksi tulisi mieleenikään kattaa betonitiilillä mitään kohtaa pihasta, se ei vain ajallisesti natsaa talon kanssa. Joko poltettua tiiltä, soraa tai kiveä. Niin kätevää kuin kuorikatteen käyttäminen olisikin, ei sekään mielestäni minun pihani ilmeeseen sovi. Kannan sen sijaan kasveille kompostia. Muoviset kasvituet voisivat olla huomaamattomia ja keveitä, mutta orgaaninen materiaali tai metalli sointuvat mielestäni paremmin. Jaloruusut ovat ihania mutta iloitsen juhannus- ja suviruusustani. Vanha nurmikon pohja saa olla epätasainen ja sekalaisen vihreä, vaikka keväisin välillä yritänkin kurittaa voikukkia, aina turhaan.

Se pylvästuija on kyllä edelleen pannassa.

******
Laura ilahdutti minua tällaisella huomiolla:

Kiitos!

Säännöt: Rules:
1.Sinun tulee jakaa tämä tunnustus 5.lle blogille, joilla sitä ei vielä ole.
(You have to nominate 5 blogs,which havent has this award before.)
2.Jokaisella blogilla tulee olla tarkoitus!
(Each of the blogs must have a purpose! )
3. Tunnustuksen saaneiden blogien tulee linkittää takaisin tälle sivulle!
(The nominated blogs must make a link back to this page!)
4.Tunnustuksen logon täytyy näkyä blogissa ja logosta on oltava linkki takaisin tähän blogiin.
(The logo from the award must be put on their blog and it must link back to this blog. )

Ja ottaen vaarin kohdasta 1 laitan pallon eteenpäin. Toivottavasti en tule lahjoneeksi näitä blogeja toistamiseen. Vaikka tuskin tuo vahinko nyt niin kovin suuri olisi.

Viherpeukalo keskellä kämmentä
Villin pihan tarinoita
Jaskan puutarha
Pihapolku
Gerbyntien asukkaat

Päät nousevat mullan alta

Herkkää tämä kevät. Nyt yksi sun toinen kasvi on nostanut nenänsä turpeesta ja tavoittelee taivaita herkän vaaleanvihreänä, yökylmiä uhmaten. Tässä mummin penkistä viime syksynä kaapattu pionivauva. Vanhaa kantaa oleva, aikaisin kukkiva talonpoikaispioni. Ja niin suloinen ojennellessaan piskuisia lehdenpoikasia taivasta kohti.

Metsästä varastettu jättipoimulehtikin on herännyt henkiin.

Pystykiurunkannusaika on alkanut. Näitä riittää pihalla vielä pitkään.

Kasvu alkaa

Kylvöissä alkaa olla iloisia näkymiä. Mehitähtiä on tulossa runsaasti, auringonhattuja samoin. Kylmäkäsittelyjen onnistumisesta tai epäonnistumisesta on vielä liian aikaista sanoa mitään, mutta siitä olen iloinen että valkoinen, pitkäkannuksinen akileija Crystal Star on itänyt. Yess! Jotain toivoa sentään. Ainoa täydellinen mahalasku tähän mennessä on keijunmekko: noin kymmenestä siemenestä yksi ainoa iti.


Loput toistaiseksi pelkästään taimimultaa sisältävistä askeista lasketaan vielä suurten mahdollisuuksien joukkoon. Sitten on vielä se suuren suuri joukko avaamattomia siemenpusseja odottelemassa lämpimämpiä päiviä. Mistä lisää ikkunatilaa?


Urbaanirusakko on minusta ihan kiva epeli kaikkina muina vuodenaikoina paitsi aikaisin keväällä. Että minua vihastuttaa löytää maata myöten jyrsittyjä krookuksia juuri kun itse malttamattomasti odotan ensimmäisten nousua ylös. Ensimmäiset vie rusakko, aina. Ja näin kauniita ovat ne seuraavat pinnalle pyrkivät, kertaalleen jyrsityt rassut.
Tänä vuonna sipulikasvit nostivat päätään niin aikaisin että tulppaanikin on joutunut ruokalistalle. Yritän suojella kasveja siirtämällä perennoja peittäneitä havuja krookusten ja tulppaaninalkujen ympärille. Täytyy vain toivoa, että tuollainen psykologinenkin este riittää suojelemaan osaa kasveista.
Mutta onneksi valoisuus ja kasvun voima aina kuitenkin voittavat. Ja kun puutarhuri näkee herkkiä pystykiurunkannuksen alkuja pitkin pihaa niin eihän sitä jaksa puutarhan faunallekaan pitkään vihoitella.

Kylvöjä, kylvöjä

Itku. Käykö teille koskaan niin, että sitä kuvittelee sirottelevansa hengettömän pientä siemenpölyä varovasti pussinpohjalta purkkeihin, mutta huomaa tyhjentäneensä koko pussin jo ensimmäiseen purkkiin? Sitten ne riivatun siemenet eivät edes kunnolla erotu taimimullan pinnalta ja hätäjakopipustelu muihin purkkeihin pitää tehdä ihan sokkona. Jos nämä onnettomat itävät hyvin niin koulimisesta tulee kyllä lystiä.

Kun pihan möyrintä ei vielä onnistu, niin puutarhaintoaan yrittää purkaa kylvöpurkkeihin. Jestas näitä siemenpusseja on tullut hamstrattua. Monien siementen kylvö nyt olisi vielä liian aikaista, joten vähän joutuu kuumettansa jarruttelemaan. Piirongin päällä on monta pussukkaa odottelemassa lämpimämpiä säitä.

Jaksaisinpa sitten pitää niistä taimista huolen senkin jälkeen, kun sirkkalehdet ovat avautuneet. Kuukauden kuluttua alan yleensä unohdella kastelun ja sitten ne reppanat nuupahtavat. Jospas tänä vuonna olisin tälläkin saralla parempi viherpeukalo ja onnistuisin kerrankin tuottamaan kivoja, terveitä taimia.

Kevään ensimmäiset kukat

Olin kauan haaveillut lumikelloista ja vihdoin viime syksynä sain istutettua niitä penkkiini. Nimensä mukaisesti nuo nyt kukkivat täyttä päätä lumikinoksen keskellä. On ne outoja. Markettivalkosipulini eivät millään ota uskoakseen, että tähän aikaan vuodesta pienten sipulien tulisi vielä vetää sikeitä maan suojassa.
Olen aivan lääpälläni tähän herraan: Alan Titchmarch ja hänen ihana ohjelmansa How to be a gardener eli Puutarhurin ABC, joka tulee sunnuntaisin Yle 1:ltä keskellä päivää. Alan saa puutarhanhoidon kuullostamaan yksinkertaiselta ja helpolta, sellaiselta jonka minäkin voisin hallita, vaikka haasteita riittääkin. Raapustelen minäkin nyt paperille kolmioita ja piirrustelen perennapenkkisuunnitelmia...

Talvi tuli

Niinhän siinä kävi, että maaliskuu toi pakkasta (ihan pikkuisen vain, sentään) ja lumikinokset. Pari päivää sitten satoi 10 sentin kaunis puuterikerros ja tällä hetkellä tuolla ulkona tupruttaa siihen malliin, että lumikolalle on taatusti kovasti töitä kunhan kotiin päästään.

Sisätiloissa sen sijaan on kovasti jo kevään merkkejä: olkkarin jokaisella pöydällä on pino, pari puutarhakirjoja. Siemenluetteloita. Istutussuunnitelmia. Listoja kaivurimiehen työlistaksi. Kivi- ja sorahinnastoja. Puutarhuriharjoittelija venyttelee jo multasormiaan. Kohta se taas alkaa.

Josko tänä vuonna siementen kylmäkäsittelykin onnistuisi?

Ei hyvää päivää

Mitäs täällä pilkistää?
Hus takaisin maan alle, nyt on vasta helmikuu! Ehditte te pupujen suuhun myöhemminkin!
Ja siinä toinen tohelo. Sopii vain toivoa, ettei pakkasia enää tule.
Tiesinhän minä, että markettivalkosipulien istuttaminen valkosipulipenkin jatkeeksi on riskaabelia puuhaa, mutta että nämä ulkomaanelävät olisivat näin idiootteja, sitä en aavistanut. Havuja, havuja... Kotimaiset istutussipulit ovat vielä kiltisti mullan alla.
Vastoin tapojani olen saanut kanervatkin (vai mitä callunoita nämä nyt ovatkaan) säilymään hengissä talven yli, kiitos runsaiden sateiden.

Nämä kuvat otettiin lauantaina. Sunnuntaiaamuna kaikkea peitti sentin-parin lumikerros, joka kuitenkin suli iltaan mennessä vesisateeseen. Just tyypillistä.

Talviunilla edelleen

En ole tälle talvelle edelleenkään lämmennyt sitten yhtään. Satunnaiset, väliaikaisiksi osoittautuneet maanvalkaisutkaan eivät ole ilahduttaneet, vaan jollain hassulla logiikalla sitä sitten harmistuu siitäkin. "Eikös me jo melkein sovittu, ettei tänä talvena lumikolaa tarvita?" Ja minä yleensä pidän lumitöistä! On tämä. Tällä vauhdilla ei kyllä tarvitse kevättulvia pelätä, kun kaikki taivaalta kaatuva tulee valmiiksi vetenä.

Varmaan niitä pakkasiakin joskus tulee, mutta minä pysyttelen kyllä sohvalla puutarhakirjoihin hautautuneena hamaan sinivuokkoaikaan saakka. Sentään niitä olen tässä vähän käsissäni pyöritellyt ja rajaistutuksia tuumiskellut. Mikä sopisi vanhan talon pihaan, tarjoasi hauskan taustan perennoille, sulkisi pihapiirin kivasti, muttei veisi kohtuuttomasti tilaa ja avaruuden tuntua jo valmiiksi pieneltä tontilta eikä varjostaisi jo muutenkin varjoisehkoa pihaa? Ristikkoaita köynnöksellä ja pensasaukoilla on ollut tuuminnassa. Naapurin kanssa pitäisi varmaan palaveerata asiasta. Onhan se heidänkin rajansa.