Tulipa Elegans Alba, olkaapa hyvät:


Muutenkin pidän liljakukkaisista tulppaaneista pyöreitä enemmän. Tässä mustani, Queen of the Night, pyöreätä mallia. Hauska väri, tuommoinen kiiltävä syvä tumma purppura, mutta kukan muoto ei sytytä. Etenkään kun nämä kasvattivat sellaiset metriset hoijakkeet varsikseen, kuin eivät olisi koskaan aurinkoa nähneetkään.

Muita ilonaiheita puutarhassa juuri nyt ovat saksankurjenmiekat, jotka innostuivat kukkimaan tänä vuonna oikein kunnolla. Olin ne kaiketi istuttanut liian syvälle, kun aikaisempina vuosina kukkia on tullut melko vähän. Syksyllä nostin juurakot ylös ja istutin ne ihan pintaan ja voilá, palkinnoksi sain kunnon kukoistuksen. (Kuvan väriä moitin: syvä violetinsininen sävy ei toistu oikein. Tämä kismittää erityisesti siksi, että tavallinen sininen väri ei kuulu suosikkeihini sitten ollenkaan.)
Daalioihin minun ei pitänyt koskaan sortua, semmoisia vaivalloisia säilytettäviä, on kaiveltava ja paapottava ja esikasvatettava ja kaikkee, mutta kuinkas sitten kävikään kun silmiin osui kaupassa tällainen yksinkertainen malli. Retkahdin heti.
Ei kohta muuta puutu kuin sorrun hankkimaan pihalle vielä jaloruusuja ja suurikukkaisia kärhöjä tai jotain muuta suureellisen vaivalloista.Kevään kastelusulkeisten keskellä muistui elävästi mieleen parin vuoden takainen rutikuiva kesä. Nyt kasteltavaa on enemmän, on pensasvauvoja ja nurmikkokylvöksiä, kasvimaakin kasvanut, kukkapenkkejä on pari lisää. Pumppukaivoa vatkatessani alkaa vesiautomaatin virittäminen kelaletkuineen tuntua pikkuhiljaa hyvältäkin idealta. Onneksi kaivossa vielä riittää vettä eikä tarvitse maksulliseen kasteluveteen alistua.
2 kommenttia:
Kyllä onkin kaunis !
Vastavierailulla. Upea tulppaani tosiaan. Minäkin tilasin pari vuotta sitten valkoisia liljakukkaisia tulppaaneita, mutta tavallisia pyöreitä sain. Kestäviä ovat onneksi olleet, melkein kaikki ovat nousseet vuodesta toiseen. Täytyy tänä syksynä jaksaa istutella hieman enemmän tulppaaneja maahan, vaikka syksyä kohden tahtoo puutarhainto aina vähän laantua.
Kaunis kasvimaa-kuva tuossa edellisessä postauksessa. Kiva idea laittaa mansikkamaa muutenkin kuin sillä tavallisella penkkisysteemillä.
Lähetä kommentti