Ruusukuume

Nälkä kasvaa syödessä.

Nyt minusta tuntuu ettei piha ole täydellinen ennen kuin siellä on köynnösruusu kiipimässä pitkin seiniä. Huoh. Minä kun ajattelin, että juhannusruusua vaativampaa Rosaa en vaivoikseni ota. Mutta kuistille kiipivä kukkameri olisi niiiiin hieno...

Niitä kuvia

Bittiavaruudessa saikkailleet kuvat ovat laskeutuneet. Tuntuu että näiden otosta on jo iäisyys.

Tässä varjoliljat ja palavarakkaus, onpa siellä pari idänunikkoakin. Nuo palavarakkaudet osoittautuivat aivan ihaniksi kukkijoiksi: kukkivat varmaankin parin viikon ajan kauniisti, varret olivat komeat ja tavoittelivat taivaita. Kunhan näille jaksoi kantaa vettä riittävästi, oli näky tosi komea. Nyt ne lopettelevat kukintaansa ja antavat tilaa myskimalvan ihanalle tuoksulle.

Rhodolle kävi tänä vuonna jotenkin köpelösti. Kukintoja oli paljon, mutta nuput eivät sitten koskaan avautuneet. En tiedä johtuiko moinen väsähdys kuivuudesta, yritin kyllä tännekin ähertää sitä vettä kannutolkulla. Toivottavasti ensi vuonna onnistaa paremmin. Viime syksynä puskan vierustoja myllättiin aika paljon ja erityisesti kasvi tuntui ottaneen nokkiinsa viereen mätetystä uudesta mullasta, taisi kalkkipitoisuus olla liikaa. Kevään lannoitus auttoi, mutta tuo kukinta jäi viittä vaille.

Sitten iloisempia ylläreitä: jo kuolleeksi luulemani kärhö heräsi henkiin! Lehtipienokaisia ilmaantui jo rutikuivan näköisiin oksiin ja toistaiseksi ovat siellä pysyneet. Ehkä saan sittenkin pitää tämän.

Tappajaiset

Kuivaa on edelleen. Nyt tuntuu, että kasvit huutavat vettä entistä tiheämmin. En ole kaivoveden pintakorkeutta seurannut, mutta luulisin että maapohjasta alkaa vähäinenkin vesi huveta. Oispa letku, niin ei tarttisi näitä ämpäreitä raahata alvariinsa. Onhan tuon käsipumpun kolskuttaminen ihan romanttista ja ekoa sinänsä, mutta mitähän naapurusto tykkää, kun sitä ilta toisensa jälkeen laulatetaan pitkään ja hartaasti. Vaan tuleehan tuosta sentään sitä hyötyliikuntaa. :)

Nyt olen sitten tutustunut inhaan Liljakukkoon muutenkin kuin satunnaisia aikuisyksilöitä nappaamalla. Piipahdettiin mummolan kesäparatiisissa ja ihastelin siellä kukkivaa ruskoliljapenkkiä. Alkuperäiset sipulit ovat kuulemma vaarin (s.1919) äidin istuttamia. Komeita olivat, vaikka mummi murehtikin, että jokin niitä nyt vaivaa, ovat normaalisti vielä hehkeämpiä. Ja mitä löysinkään kun kyykistyin tutkimaan kasvustoa lähemmin: aivan lohduttomasti niitä elloja ruskeita limakasoja lehtien alla, monia lentäviä turilaita päivää paistattelemassa niiden päällä. Siinähän se ilta meni murhia tehden, kun kävin kaikki liljapuskat läpi ja surukseni löysin varsin monilukuisen populaation jokaisesta, myös nuppujaan kasvattavista tiikerinliljoista. Kohta yhdeksättä kymmenettä käyvä mummini ei jaksa kykkiä noita inhotuksia listimässä, joten pelkäänkin tässä miten mahtaa noiden vanhojen liljojen käydä. Toivottavasti ne selviävät! Suru tulee jos noin vanhaa kantaa olevat kukat kuolevat jonkin inhottavan tuontihyönteisen takia.

Oma kasvitarha alkaa tuottaa satoa: raparperiä on syöty hyvällä halulla ja rucola on osoittautunut erinomaiseksi viljeltäväksi. Ihanaa aloittaa aamu piipahtamalla aamiaspöytään kasvimaan kautta.

Olin ottanut iloksenne kuviakin kukkivista varjoliljoista ja palavarakkaudesta (miten hitossa tuo nimi edes oikeaoppisesti taivutetaan?) ja muista, mutta digikuvat seilaavat vielä muissa bittiavaruuksissa enkä ole saanut niitä ladattua tänne. Ehkäpä ensi kerralla!