Pupunen sentään!

Ei taida tulla tilliä tänä vuonna. Ensimmäiset salaatitkin on näemmä mutusteltu parempiin suihin. Eikö se nyt riitä, että talvella suojaamatta unohtuneet pensaanpoikaset nyrhitään nysiksi ja ensimmäiset kevätsipulikukkien rohkeat lehdet hävitetään, pitikö se kasvimaakin mennä valloittamaan.

Syyllinen ei vielä ole villikani, meillä riittää reviiririitoja ihan näiden tavallisten rusakoiden kanssa. Tässä tuo kelmi pupeltaa naapurissa, olin itse ehkä 15 metrin päässä eikä minun touhuni kiinnostaneet sitä ollenkaan ennen kuin aloin lähestyä sitä vakain tuumin.


Edellisinä vuosina monivuotiset yrtit kasvoivat lähempänä salaattipenkkiä, ehkä siinä syy miksi tänä vuonna vihreys on kadonnut yön aikana. Samettikukat reunustavat penkkiä kyllä, mutta ne eivät vielä kuki. Taidan painua metsään etsimään tuomenoksia uudeksi harhautustempuksi.

Tammenlehtisalaatti on näemmä maukkaampaa kuin vihreä lehtisalaatti. Hmph.

Tähän mennessä tehtyjen havaintojen mukaan tuolle espoolaiselukalle kelpaa:

• Kaikki ruusut neilikkaruusua lukuunottamatta. Juhannusruusukin.
• Aronia
• Jasmikkeet
• Kiiltotuhkapensas
• Krookukset
• Jotkin tulppaanit. Eivät onneksi läheskään kaikki.
• Perennojen vihreät talviruusukkeet, esim. unikot ja harjaneilikat. Näitä myös kaivetaan esiin lumen alta.

Lumimarja ja pihasyreeni saavat sentään olla rauhassa.

Mitähän vuoden kuluttua, jolloin ne söpömmät lajitoverinsa oletettavasti löytävät meidänkin tontille? Nyt niitä on tavattu n. puolen kilometrin päässä. Taidan opettaa sisäkissamme metsästämään.

Onneksi on ilonaiheitakin. Tämä kaunokainen kukkii vieläkin!


Idänunikko silkkilehtineen.

Ja suviruusukin on sentään hengissä.

Akileijat

Lehtoakileija oli tietenkin ensimmäinen, jonka sain. Jännityksellä odottelin ensimmäistä kukkaa silloin joskus, mikähän väri sieltä putkahtaa? Tietysti se oli sininen.
Valkoinen jaloakileija Crystal Star on ihana ja ihan itse kasvatettu. Suuret valkoiset kukat ja pitkät kannukset.


Valkoisten joukossa oli tämmöinen yllätys: En muista tällaista viininpunaista, kannuksetonta kerrottua akileijaa kylväneeni, mutta noiden valkoisten joukossa tämä nyt asustaa. Kaunis tämäkin, ja sopii mainiosti noiden primadonnien joukkoon.

Tämän japaninakileijan kylvämiseen tarvittiin useampi yritys ennen kuin onnistuin kylmäkäsittelyssä, mutta nyt tuo kukkii ensimmäistä kertaa ihan sievästi. Pieni kaveri tämä on noihin valkoisiin verrattuna, ne kun huitelevat jossain metrin korkeudessa tämän kurkottaessa nippa nappa 30 sentin korkeuteen. Söpöliini.

Tulppaanimuisteloa ja pionien odotusta

Melkein kaikki tulppaanit ovat jo muuttuneet viherkasveiksi, vain Queen of the Night ja muutama tulipunainen parvitulppaani ovat vielä oikeasti kukassa.

Nämä vaaleanpunaiset olivat ihan hauskoja.

Hollannista tuodut kaksiväriset liljatulppaanit kukkivat komeasti ja pitkään. Yksi niistä oli keksinyt muuttaa väriään vuoden aikana. Kas, en tiennyt niiden osaavan tuollaisiakin temppuja.

Minulle narsissin "oikea" muoto on runoilijanarsissin valkoinen, jolla on pieni punainen torventynkä. Tämä yksilö on kaupasta ostettu.

Perintönä saatu isotätini pihalta napattu narsku on sekin valkea, mutta torvi on hieman suurempi ja oranssi. Kaunis ja rakas sekin. Mikähän lienee nimi?

Jahas, ja tässä ihan tavallinen pitkäksi venähtänyt helmililja, mitäs ihmeellistä tässä nyt on? Ei muuta kuin se, että ostin näitä 30 kpl viime syksynä Plantagenista lumikelloina. Arvatkaa harmittaako? En erityisemmin pidä sinisestä.

Sitten vähän tuoreempia kuvia. Harmi kun kamera ei tallenna tuoksua. Istutin tuoksumataraa viime vuonna erään pensaanpoikasen juurelle ja hyvin näyttää viihtyvän, pärjää näköjään maahumalallekin. Onneksi tässä paikassa tämä saakin valloitella aika vapaasti, muuten tuosta voisi äityä riesa.

Kohta pioniaikakin alkaa pihalla. Viime syksynä siirretty tarhapioni Rubra Plena aloittelee ja kiittää siirrostakin tekemällä heti viimevuotista enemmän nuppuja. Ainokainen kukkivan kokoinen kiinanpionikin aikoo tänä vuonna kunnostautua neljällä nupulla viimevuotisen ainokaisen sijaan. Innolla odottelen!

Sadesää, iloinen asia

Tuulta lukuunottamatta Islannissa havaittu säätila näyttää seuranneen minua kotiin. Vaan ei se mitään, sadetta täällä jo vähän kaipailtiinkin. Jää kastelusulkeiset vähemmälle.

Ja ennen kaikkea: nyt on aikaa paneutua suunnitelmiin piirrustuslaudan äärellä. Ihan kivaa!

Matkailu avartaa vol. 2

Huhtikuussa kävin Wienissä ja kadehdin heikäläisten lämmintä alkukesää. Viime viikolla kipaisin Reykjavikissa ja olen iloinen, ettei puutarhani sijaitse siellä. Tuulista oli, herranjestas, sen metsättömän kumpuilun keskellä. Lämpöä vajaat 10 astetta. Kaunista oli, vuoria yhtäällä, meri toisaalla, mutta sääliksi kävi niitä muutamia puita, jotka viimaa uhmaten yrittivät kurottautua muutaman metrin maanpinnan yläpuolelle. Toisaalta, olivathan ne vaivaiskoivuiset leikatut pensasaidat ihan metkan näköisiä.

Ja ei, taaskaan ei ollut kameraa. Talouteen tarvitaan näemmä ehdottomasti yksi räpsytin per nenä.