Kasvu on käynnistynyt toden teolla. Skillat ja valkovuokot kukkivat jo, kohta narsissitkin. Kylmälle kuistille kuivaan, hiekkaisaan multaan nukkumaan laitetut liljasipulit nostavat malttamattomina neniään (tulee kiirus sen uuden perennapenkin kääntämisessä), ensimmäiset persiljat ja rucolat on kylvetty, maa-artisokat nostettu ylös. Kompostin levittämistä hidastaa vain se, että mokoma on kasan sisältä vielä jäässä. Ilmat olivat kylmiä niin pitkään, ettei mustan kullan sisus ole vielä ehtinyt sulaa.
Käväisin työmatkalla Wienissä, ja vaikka kokemusten perusteella osasin odottaakin viiltävää ilmastokateuden puuskaa, oli se vain haikeaa palata sieltä vihreyden keskeltä ruskeaan, lehdettömään kotipihaan. Ei kuki wisteriat, ei syreenit, ei puuvartiset pionit täällä. Onneksi pakkaset olivat sentään älynneet häipyä reissuni aikana ja aurinko paistoi ihanan lämpimästi.
Harmi ettei kamera ollut mukana, olisin mielelläni ottanut kuvia Schönbrunnin puutarhassa häärivistä vihertyöläisistä, 5-metrisen pensasaidan leikkaustelineistä, siitä ihanasti kukkivasta wisteria-kujanteesta tai niistä kerrassaan tyrmistyttävän kauniista puupionipensaista. Niissä peijakkaissa ei yhdessäkään ollut nimilappua. Siellä ne komeilevat, Hoffburgin linnan takana olevassa puistossa, jos kellään onnekkaalla sattuu asiaa niille kulmille tässä lähiaikoina. Oli siellä komea kivikkokasvipenkkikin.
Mutta mikähän ongelma ihmisparkaa tarkkaan ottaen vaivaa, jos hoivattavana on 27 purkkia keijunmekkoja? Olen tuputtanut purkkeja sukulaisille ja muille ohikulkijoille, hyvälläkin menestyksellä, mutta noin monta niitä vielä on jäljellä. Mihin näiden kanssa oikein joutuu? Itävät peijakkaat niin hankalan hitaasti, kuolla kupsahtavat taimipoltteeseen tai mihin lie aurikopilkkuihin, ettei vaivan jälkeen hengissä selvinneitä hyväkkäitä oikein listiäkään raaski. Ripottelen noita toki oman osuuteni pihalle ilmojen lämmettyä kunnolla, mutta pitänee kai selvitellä erinäisten palstojen taimenvaihtosysteemejä. Nämä ansaitsevat hyvän kodin ensi kesäksi.
Aika kivaa. Hyvästit vain pakkasille, älkää tulko takaisin ennen syvää syksyä.
huhtikuuta 29, 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Minäkin kerran erehdyin käymään keväällä eteläisessä Saksassa. Melkein paha mieli tuli kun palasi Suomeen kun täällä vasta ensimmäiset leskenlehdet nousivat maasta...
Mutta mitä sitä ilmastoasioita kadehtimaan, nautitaan Suomesta sellaisena kuin se on. Valkovuokot ovat täälläkin jo täydessä kukassa :)
Lähetä kommentti