Tappajaiset

Kuivaa on edelleen. Nyt tuntuu, että kasvit huutavat vettä entistä tiheämmin. En ole kaivoveden pintakorkeutta seurannut, mutta luulisin että maapohjasta alkaa vähäinenkin vesi huveta. Oispa letku, niin ei tarttisi näitä ämpäreitä raahata alvariinsa. Onhan tuon käsipumpun kolskuttaminen ihan romanttista ja ekoa sinänsä, mutta mitähän naapurusto tykkää, kun sitä ilta toisensa jälkeen laulatetaan pitkään ja hartaasti. Vaan tuleehan tuosta sentään sitä hyötyliikuntaa. :)

Nyt olen sitten tutustunut inhaan Liljakukkoon muutenkin kuin satunnaisia aikuisyksilöitä nappaamalla. Piipahdettiin mummolan kesäparatiisissa ja ihastelin siellä kukkivaa ruskoliljapenkkiä. Alkuperäiset sipulit ovat kuulemma vaarin (s.1919) äidin istuttamia. Komeita olivat, vaikka mummi murehtikin, että jokin niitä nyt vaivaa, ovat normaalisti vielä hehkeämpiä. Ja mitä löysinkään kun kyykistyin tutkimaan kasvustoa lähemmin: aivan lohduttomasti niitä elloja ruskeita limakasoja lehtien alla, monia lentäviä turilaita päivää paistattelemassa niiden päällä. Siinähän se ilta meni murhia tehden, kun kävin kaikki liljapuskat läpi ja surukseni löysin varsin monilukuisen populaation jokaisesta, myös nuppujaan kasvattavista tiikerinliljoista. Kohta yhdeksättä kymmenettä käyvä mummini ei jaksa kykkiä noita inhotuksia listimässä, joten pelkäänkin tässä miten mahtaa noiden vanhojen liljojen käydä. Toivottavasti ne selviävät! Suru tulee jos noin vanhaa kantaa olevat kukat kuolevat jonkin inhottavan tuontihyönteisen takia.

Oma kasvitarha alkaa tuottaa satoa: raparperiä on syöty hyvällä halulla ja rucola on osoittautunut erinomaiseksi viljeltäväksi. Ihanaa aloittaa aamu piipahtamalla aamiaspöytään kasvimaan kautta.

Olin ottanut iloksenne kuviakin kukkivista varjoliljoista ja palavarakkaudesta (miten hitossa tuo nimi edes oikeaoppisesti taivutetaan?) ja muista, mutta digikuvat seilaavat vielä muissa bittiavaruuksissa enkä ole saanut niitä ladattua tänne. Ehkäpä ensi kerralla!