huhtikuuta 30, 2008

Ja sitten ne yhtäkkiä kukkivat

Myllistystä ja multakasoja, siivilöintiä, lapiointia, maan kääntämistä, mustaa räkää ja hikipisaroita. Pohjoisen puolella ei tällä hetkellä ole mitään kaunista. Onneksi tontin muilla reunamilla on hauskemman näköistä.


Hämmästyy sitä vähemmästäkin. Istutin nämä narsissit kolme vuotta sitten ja taisin toisena vuonna saada yhden kukan. Nyt sitten niitä on yllättäen tulossa viisi. Oikein kauniita kyllä, nämä Cassatat. Onneksi oli lappu tallella mistä tarkistaa nimi.

Samaan aikaan istutetut Ice Follies-narskut ovat kiltisti kukkineen kunnolla joka kevät.


Iloitsen myös vihdoin valkoisista Scilloista, tässä Kevätvuohenjuuren ja Saksankurjenmiekan vierellä.

Mutta mikä tulppaania vaivaa? Useammankin tulppaanin lehdet ovat tänä keväänä samalla tavoin kähärällä. Näistä lienee puhti muutenkin loppu, yleensä nämä Stockholmit ovat olleet mahtavia ja suuria.

Hellyttävän pieni Bellis oli iloinen näky. En arvannut noiden aivan näin varhain kukkivan, odottelin punaisia pilkkuja pientareille vasta kesemmällä. Nyt tämä pikkuinen kukkii vielä talvehtimispaikassaan, en ole saanut sitä vielä siirrettyä lopulliseen kotiinsa.

Ei kommentteja: