toukokuuta 27, 2005

Nuppuja!

Puolitoista viikkoa toukokuuta lipui ohi ja maailma on aivan toisenlainen paikka kuin vielä hetki sitten. Lehtiä! Vauvaruohoa! Aluskasvillisuutta! Ruohonleikkausta! Kesä! Tai ainakin muutaman päivän ajan oli sellainen melkein kesä, sitten taas tylytettiin koleahkommalla kyydillä.

Tanskassa sää oli sama kuin täällä, mutta kasvit olivat karanneet ainakin kuukauden etumatkan verran eteenpäin. Syreenit kukkivat, tuomien kukinta oli ohi, parvekkeet kukoistivat kaikenlaisia vihreitä. Keväällä nämä erot tuntuvat hurjilta lyhyilläkin matkoilla.

Arovuokoissani on nuppuja, olen niistä hurjan iloinen. Kuukausi sitten siirretty ja nyt jo kotiutuivat noin hyvin. Syreeniaitani on näköjään toipunut vuoden takaisesta suursiivouksesta ja nuppuja on tullut paljon. Tuoksuvaa kesäkuuta odotellaan.

Ja tosiaan, se uutukainen kylvetty nurmikkokin on alkanut vihdoin itää. Pientä vaaleaa nurmikonpoikasta pukkaa paljon, mutta huh, olinko kylvänyt sen noin epätasaisesti? No, paikkaillaan sitten aikanaan jos tarvetta on, tämähän oli ensimmäinen harjoitelmani tätäkin lajia.

Ei kommentteja: