Tuo varjo-varjoliljahan on hieno! Edelliseen postaukseen: Minusta on jotenkin koskettavaa, kun on saanut jonkun kasvin pois menneeltä henkilöltä. Minullakin on muutamia, jotka muistuttavat kauniilla tavalla antajistaan vuosi toisensa jälkeen.
Mummi halusi vielä sairaalassa maatessaan kuulla miten häneltä saadut kukat olivat lähteneet kasvamaan. Koska nousivat mullasta ja kukkivatko ne jo. Jotain aivan tavattoman merkityksellistä perennojen sinnikäs, vuodesta toiseen jatkuva kierto edustaa, koska kasvun ihme hämmästyttää vielä kahdeksankymppistäkin. Onhan tämä sellainen perintö joka ei kyllä unohdu.
Vahinkolaukaushan se kuva oli, en osaisi tuota oitis toistaa vaikka haluaisinkin. Kukkakuvaus on kyllä vienyt mennessään. Aloin oikeasti ajatella mitä kuvaan ja miten vasta tänä keväänä. Näin sitä piti elää kolmevitoseksi ennen kuin alkaa hahmottaa valokuvauksen alkeita :) Hauskaa on, vaikka kuvauksen teknisyyden ja oman näkemyksen yhdistäminen ovat vielä kovasti hakusessa.
Hitaasti oppiva pihapeikko. Pihasuunnittelun poropeukalo, jolla on kasviton varjopläntti jos toinenkin tontillaan ja pihapolkujen paikat asettumatta. Pitää kuitenkin kukista ja nuppusista.
2 kommenttia:
Tuo varjo-varjoliljahan on hieno! Edelliseen postaukseen: Minusta on jotenkin koskettavaa, kun on saanut jonkun kasvin pois menneeltä henkilöltä. Minullakin on muutamia, jotka muistuttavat kauniilla tavalla antajistaan vuosi toisensa jälkeen.
Mummi halusi vielä sairaalassa maatessaan kuulla miten häneltä saadut kukat olivat lähteneet kasvamaan. Koska nousivat mullasta ja kukkivatko ne jo. Jotain aivan tavattoman merkityksellistä perennojen sinnikäs, vuodesta toiseen jatkuva kierto edustaa, koska kasvun ihme hämmästyttää vielä kahdeksankymppistäkin. Onhan tämä sellainen perintö joka ei kyllä unohdu.
Vahinkolaukaushan se kuva oli, en osaisi tuota oitis toistaa vaikka haluaisinkin. Kukkakuvaus on kyllä vienyt mennessään. Aloin oikeasti ajatella mitä kuvaan ja miten vasta tänä keväänä. Näin sitä piti elää kolmevitoseksi ennen kuin alkaa hahmottaa valokuvauksen alkeita :) Hauskaa on, vaikka kuvauksen teknisyyden ja oman näkemyksen yhdistäminen ovat vielä kovasti hakusessa.
Lähetä kommentti