Sukulaisia kävi piipahtamassa ja tutustumassa meidän elinoloihimme. Olihan siinä pällistelemistä: yli kolmekymppiset asuvat näin vanhanaikaisesti ja vaivalloisesti. Kovin moni paikkahan ei ollut vielä kummoisessakaan esittelykunnossa, ei puutarhakaan, vaikka kukinta on parhaimmillaan, mutta kyllä aurinkoisena iltapäivänä omenapuun katveessa omaa raparperipiirakkaa mutustellen jonkin kuvan sai siitä mikä meitä tässä viehättää.
Lähtiessä tuli enon kanssa puhetta siitä mitä kasveja on kotoisin vanhempieni entisestä kodista. Onhan noita: raparperi, kultapallot, vanhat narsissit, juhannusruusu, saksankurjenmiekka, peurankello ja kirjoukonhattu. Eno oli itsekin tuonut oman lapsuuskotinsa pihasta humalaa ja kirjoukonhattuja (samaa perua kuin äitini ja siis minunkin ukonhattuni) ja istuttanut niitä jokaiseen omistamaansa pihaan.
Ajatus että lapsuuskodin muisto säilyy raikkaana, elinvoimaisena ja haalistumattomana kotoa tuotujen kasvien myötä on kyllä kaunis. Tärkeältä tämä säilöminen tuntuu senkin takia, että meidän molempien, enon ja minun, vanhempien kotipihat ovat nyt muiden hallussa, menneet eteenpäin osallistumaan kokonaan toisten sukujen historiaan.
Ilman muuta vaalin nyt entistäkin suuremmalla hellyydellä mummilta saatuja perennoja. Yhdistelen juuriani.
heinäkuuta 05, 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti