Taisin mainita aiemmin jotain luontoäidin hoitamasta kastelusta ja sitähän tässä on viime päivinä riittänyt, tattis vaan. Auringonkukkan taimet ovat ainakin saaneet osansa ja vähän ylikin.
Kaikki kasvun alkuun päässyt alkaa rehottaa oikein mukavasti, särkynytsydän tekee nuppuja, mysteeriperennat (ne joita en ole vielä tunnistanut) valtaavat alaa (pihkura, taisin tehdä mokan nr.1 ja istuttaa ne liian tiheään) ja jopa se aralta näyttävä rohtoraunioyrtti väsää nuppuja, hyvä hyvä! Raparperikin oli ruvennut pukkaamaan nuppua ylös, vaikka lehtiä on hädin tuskin kourallinen auki. Ihme epeli! Raa'asti nappasin nuppusen pois, kyllä minä nyt ainakin yhden piirakan verran haluan varsiakin ennen kuin sallin raparperille kukinnan.
Kukkapenkkiin on tullut paljon muitakin sirkkalehtiä kuin minun istuttamani. Nyt se sitten alkaa se rikkaruohojen kitkeminen. Että minä vihasin sitä hommaa pienenä, kun ei porkkanan taimia erottanut turhakkeista. Ainakin tontilla joka nurkassa rehottavan vuohenputken haluan pitää kaukana kukista, se tuntuu olevan täällä hirveän sitkeä leviäjä. Juolavehnääkin olin penkissä näkevinäni, vaikka muualla en ole tuota vielä tavannut. Noh, vielä on intoa riittänyt kyykkiä noukkimassa viattoman näköisiä sirkkalehtiä autuaammille kasvumaille, en ainakaan vielä anna periksi. Edes vuohenputkille.
kesäkuuta 02, 2005
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti