heinäkuuta 29, 2005

Lomalle

Viimeinkin alkaa hartaasti odotettu kesäloma. Vielä kolme tuntia töissä ja sitten vinkuu hippulat. Kissalle on hoitaja ja pyykit pesty, nyt vain kumijalka alle ja reissuun.

Puutarhani sai monen muun pihamaan tapaan heinäkuussa kunnon karaistuskoettelemuksen. Kuivuus tyssäytti tehokkaasti uuden nurtsin kasvun ja kukkasetkin olivat välillä hätää kärsimässä. Kastelin sinnikkäästi vain kukkapenkkejäni, nurmikon annoin pääosin olla. Puutarha-alalla toimivan kaverini mukaan kastelusta on enemmän haittaa, jos sitä ei tehdä kunnolla eli kastella maata kerralla 30 cm syvyydeltä saakka. Vähäisempi veden ruikkiminen saattaa aiheuttaa kuulemma sen, että juuret pyrkivätkin pinnimmäisiin kerroksiin, ja siten kuivuvat entistä herkemmin. Sovelsin tuota hövelisti kasvavaankin nurmikkoon, en suhannut kastelukannun kera pitkin pihaa ja näky lienee nyt sen mukaista... Ei se ruohonalku kokonaan kuollut, sen verran kosteutta pitävää savista maata tontilla on, mutta paikkaamaan joutuu siltä kuivemmalta laidalta. Muualta sitä saakin jo leikata ihan estoitta.

Naapuri julisti alkukesästä sodan lehtokotiloita vastaan. Kun vuohenputkipusikot olivat rajalla vastakkain, en minäkään kehdannut ihan toimettomaksi jäädä sillä saralla. Niitin penkat talosta löytyneellä vanhalla sirpillä ja keräsin neljännesämpärillisen nilviäisiä. En tiedä onko noita nyt riesaksi asti, lähistöllä on villiniittyjäkin, jossa nuo joutavat paremmin rehottamaan. Enkä toistaiseksi ole havainnut, että olisivat luvattomasti tuhonneet kasvejani. Ehkä vuohenputket maistuvat toistaiseksi paremmilta :) Mutta parempi kai tehdä edes jotakin, jos näistä sittenkin olisi tulossa oikea riesa.

Ei kommentteja: