Kasvukausi alkaa olla pulkassa. Talvivalkosipulit on istutettu, kyssäkaalit kannettu kellariin, daaliat ja gladiolukset nostettu. Maa-artisokkia en ole vielä kurkistellut, käsi kyllä hamuaa jo kuokkaa jolla katsoa onko niitä mukuloita vielä. Mokoma ei ehtinyt kunnolla kukkia, oli kai niin kylmä kesä, mutta kai tuo nyt sentään maan alla on saanut jotain aikaiseksi?
Kasvimaan ikävin yllätys oli, kun syy lipstikan ja mustajuurien heikkoon vointiin selvisi: Syreeninperhana oli sittenkin saanut ujutettua juuriaan penkkiin, estely-yrityksistä huolimatta. Juuririhmasto on niin tiivistä etteivät muut kasviparat kerta kaikkiaan mahdu kasvattamaan omia vaatimattomampia lonkeroitaan. Tämä tietää sitten suurta lapiointiurakkaa keväällä: juurimatto pitää uusia entistä ehompana. Huh! Tulee hiki jo ajatuksestakin.
Muuten syksy on ollut kaunis ja ulkoilma taivaallisen houkutteleva. Harmi kun hienot ilmat sujuivat jälleen kerran neljän seinän sisällä työkaluja heilutellen, mutta ei voi mitään, itsepähän priorisoinnin olen tehnyt: remontti ensin. On sitten tulevina vuosina mukavampi heilutella varpaitaan pihalla.
lokakuuta 14, 2008
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)